Taas lienee aika kääntyä kohti blogini hiljaisuutta.
Miten paljon asioita voikana mahtua yhteen syksyyn ja yhteen talveen.
Osaan pystyin vaikuttamaan, mutten tehnyt sitä.
Osaan ei kysytty halukkuutta ja ne minä kestän.
Mutta etten estänyt silloin, kun aika oli.
Sitä pitää nieleskellä pitkään.
Syyllisyyttä.
Omaa mokaa.
Kevään tulosta puhutaan. Uskon vasta kun näen ensimmäisen auringossa kylpevän leskenlehden.
Lumen ja kylmyyden määrä maaliskuun päivinä ja öinä vie uskoa,
joka on muutoinkin aika heikoissa kantimissa.
Tytär taiteilee sekä vapaalla kädellä, että viivottimen avulla.
Hän suunnittelee itselleen opiskeluasuntoa!
Kaikki on harkittua.
Äidistä jopa piinallisen tarkkaa ja ennakoitua.
Äiti teki itsekin lapsena ja nuorena tarkkoja
pohjapiirustuksia
tuleviin palatseihinsa.
Tytär tyytyy haaveissaankin kaksioon.
Äitikin voisi oppia kohtuullistamaan
halujaan, unelmiaan ja pakkomielteitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti