Jalanjäljillä

Pääsiäinen saapui kera migreenin.

Kun se ei jyskytä pahimmillaan,

pystyn elämään ja olemaan

melkein normaalisti.

Oikeastaan silloin on helpointa

kääntyä sisäänpäin

ja miettiä jalanjälkiään.

Omia ja muiden.

Tuo kiviaita

on lapsuudenkotini naapurissa olevan

hautuumaan aita.

Lapsena kiipeilin sen yli,

nuorena juoksin oikopolulle

kavereiden luo.

Aidan sisäpuolelle on haudattu monta tuttua

ja useampi rakas.

Lapsena säälin hautojen kuivuvia kukkia

ja kastelin niitä,

vaikken maan alla uinuvaa tuntenutkaan.

Niin teen nytkin,

harrastus on kestänyt yli kolmekymmentä vuotta.

Tästä kaivosta olen nostanut vettä

ensin pienillä voimilla

ja sitten vähän suuremmilla.

Siitä on nostanut vettä myös

Äitini, Äidinäitini ja Äidinäidinäitini.

Ja oma Tyttäreni.

Tämä jää on jäätä järvestä,

jossa opin uimaan

ja johon Äidinisäni hukkui.

Palaset laiturille noukki Tytär.

Tämä leppä on viihtynyt rannassa laiturin vieressä

ikiajat.

Lapsena olin varma,

että punkit asuvat siinä ja tipahtelevat sieltä

korvani taakse,

kun köllin auringossa tai liottelen varpaita vedessä.

Vieläkin se on minulle Punkkileppä.

Se ei näytä muistelevan menneitä

vaan keskittyy uusien leppien luomiseen.

Tulevaisuus ei ole takanapäin.

Valoa kohti

Aina tätä ihmettelee, joka kevät.

Sieltä ne vaan puskevat valoa kohti,

vahvana ja rohkeana.

Lunta oli vielä viikko sitten vaikka kuinka.

Sitten lumi haihtui, palasi Pohjoisnavalle.

Ja heti kurkistivat ensimmäiset liljat, narsissit

ja mitä kaikkea syksyllä maahan upotinkaan.

Ja yksinäinen lumikello.

Mihin sen kaverit jäivät?

Vaaleista vähän

Sen kerran,

kun tänne kirjoitin ajankohtaisista asioista,

eräs lukijani otti ja häipyi ja kirjoitti sitten blogissaan,

että karsii elämästään

itsekkäät oman napaan tuijottajat.

Olin hänen kanssaan eri mieltä.

Silläkin uhalla uskallan

sanoa jotain eilisestä vaalituloksesta.

Hämmästyin.

Mutta en niinkään Persujen jytkyä,

vaan Kokoomuksen suosiota.

Persut ovat protestin ilmentymä,

joita aina tulee ja joita

aina myös menee.

Päästyään osaksi

virallista päätöksentekoa ja v a l t a a,

he rappeutuvat ja myyvät periaatteensa.

Niin tapahtui Vihreille,

niin tapahtuu Persuillekin.

Mutta Kokoomus.

Mitä ihmettä?

Hallitusvastuun kantoi näissä vaaleissa näemmä Keskusta.

Minä äänestin toista laitaa,

eikä ehdokkaani päässyt Arkadianmäelle.

Näen työssäni

ja asuinympäristössänikin eriarvoistumisen seuraukset.

Ne eivät ole humaanin yhteiskunnan merkkejä.

Nyt vaan odotan,

että Kike Elomaa

nousee puolustusministeriksi.

Höyhennystä

Eilen väkerrettiin virpomavitsoja.

Tytär tilasi tallilta "pulleita pajunkissoja"

ja äitihän toi.

Ojanpohjilla könytessäni

näin kevään ensimmäisen leskenlehden.

Aivan yksinäisen.

Aikaisen ja innokkaan.

Minusta on mukavaa askarrella värikkäitä virpomisvitsoja

ja silitellä pajunkissoja.

Jostain syystä itse virpominen

saa vatsani kipristelemään.

Tytär haluaa mennä itse, yksin, rivitalojen oville.

Mutta tottahan vanhemmat ovat kulman takana

vartiossa ja tukena.

Äiti tuskaisen nolona.

Minusta koko virpomistapahtuma on

- hyvistä toivotteluista huolimatta -

hieman samanlaista

kuin kerjääminen.

Anelua.

Onkohan tämmöinen ajatuskierouma

ihan normaalia.

Tytär oli iloinen saatuaan pieniä suklaamunia

ja äidillekin irtosi suklaasuukko.

Jotain uutta

Joka kevät laitan siemeniä multaan.

Joskus liian aikaisin,

joskus liian myöhään.

Yritän haistella kevättä ja muistella

miten nopeasti mikin siemen itää.

Viime kesänä mustasilmäsusanna alkoi kukkia syyskuussa.

Kevään haisteluni taisi kärsiä harha-aistimuksista.

Aika hentoisia ovat nämä pienet vielä.

Saavat kasvaa rauhassa,

en aio häiritä.

Osa siemenistä on vielä pussissa.

Osa pusseista on nimettömiä,

joten yllätyksiä on tulossa.

Työ vie voimia.

Periaatteessa työtunteja on olevinaan vähän,

mutta kummasti päivät saavat pituutta,

kun niitä jatkaa sohvalla lahnana maaten

tai ikkunasta mitään näkemättä tuijottaen.

Työtä pohtien.

Keräten voimia omaa lasta varten,

omia tiskejä varten,

omia pyykkejä varten.

Itseään varten-

Jäähyväisiä

Nimittäin lumelle.

Nyt minunkin pihallani näkyy muutakin vihreää

kuin nuo ikiviheriät tuijat!

Kurjenpolven lehdet ovat paljastuneet

aidan vierestä.

Ohoi, maata näkyvissä!

Jänö on käynyt nakertamassa lintulaudan eineksiä.

Päivällä pähkinöissä vierailee orava,

joka on jo selvästi luopumassa harmaasta

talvipalttoostaan.

Räystäiltä tipahtelevat pisarat poraavat koloja lumeen. Mutta eivät ne siinä loputtomiin ole. Tulee uusia pisaroita, uusia koloja. Uudet kohdat saavat osuman. Siitäkin selvitään. Lähes entiselleen.

Ei niin onnistunut

Kävin kampaajalla. Uudella.

Lyhennettiin ja kevennettiin.

En ollut ihan onnellinen.

Kun tulin kotiin,

totesin, että näyttää kuin päähäni olisi lätkäisty

kuollut majava.

Tytär vilkaisi minua ja sanoi:

"Paitsi on ne majavat nätimpiä."

Niin ovatkin.

Olisi kannattanut jättää kampaaja väliin

aprillipäivänä.