Nainen tuulen takana

Perheeni on pieni, mutta kovaääninen. Miehiä ja tyttäriä on kumpiakin yksi. Kuten myös kissoja, mutta hevosia onkin sitten jo kaksi. Työssä olen lasten parissa, silloin kun olen, sillä sairasteluja on siunaantunut sen verran, että elämä on jo opettanut hiljaa kävelemään ja riittävästä levosta nauttimaan. Jos kirjainyhdistelmä DCM on sinulle tuttu ja tiedät oman ejektiofraktiosi, ota halutessasi yhteyttä vaikka sähköpostiini.

Pidän kirjoista, kirkkohistoriasta, tuulesta, kukista, linnuista, puista, veden solinasta, museoista, perunamuusista, köynnöskasveista, heinäpaaleista, villalangoista, kirjomisesta, aitoudesta, eläimistä, suodatinkahvista, musiikista, Italiasta, raveista, joistain lapsista, useimmista ihmisistä, valkosipulista, itseironiasta ja Brittein saarten maaseudusta.

En pidä pesäpallosta, jääkiekon SM-liiga- intoilijoista, formuloista, Big Brotherista, liian aikaisin katoavasta lapsuudesta, lihahyytelöstä, kapakalasta enkä myöskään syö etanoita.

Inhoan valehtelua, teeskentelyä, opportunismia, välinpitämättömyyttä, egoismia, silmien sulkemista totuudelta, väkivaltaa ja turvaudun näihin kaikkiin, jos mikään muu ei auta ja hätä on huutava.

Pelkään typeryyttä, välinpitämättömyyttä, harkittua julmuutta, luonnon kostoa, järjestäytynyttä pahuutta,rottia, karvaisia hämähäkkejä, spiritismin pelaajia, sekakäyttäjiä ja omaa mukavuudenhaluani.

Ihmettelen ja ihailen vuodenaikoja, muuttolintuja, muutamaa taiteilijaa, hevosten kykyä nähdä ihmisen läpi, mummojani, siemeniä, viisaita ihmisiä ja silloin tällöin katson lastani ja epäilen, voiko hän kaikessa ihanuudessaan olla oikeasti minun geenejäni kantava olento.