Näin hieman yli nelikymppisenä
sitä jo katsoo taaksepäin
ihan eri tavalla,
kuin vaikkapa kolmekymmentä täytettyään.
Parikymppisenä ajattelin,
että olisinpa jo 40;
elämä olisi silloin niin paljon helpompaa.
En ollut ihan väärässä.
Jokin on muuttunut asenteessani.
Tai ehkä helpompaa on väärä sana tässä kohtaa.
Mutta nyt osaan antaa itselleni
enemmän a r m o a.
Minun ei tarvitse, jos en halua.
Ja tämä ei merkitse sitä,
etten veisi roskia, tiskaisi, maksaisi veroja, noudattaisi lakia.
Minun ei tarvitse miellyttää.
Minun ei tarvitse venyä,
jos tunnen, ettei tilanne sitä oikeasti vaadi,
vaan että venyessäni
toteuttaisin vain jonkin toisen haaveita,
täyttäisin jonkin toisen tarpeita.
Tavalla, jolla teen lopulta pahaa itselleni.
Väsyn ja litistyn.
Olenko itsekäs paskiainen,
jos elän tämän uuden ymmärrykseni mukaan.
Ehkä,
mutta minun on kokeiltava
tätäkin tapaa.
(Kuvissa pihapiirin vieraita.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti