Kärsimättömänä "mikä siellä maksaa?"- ihmisenä
puutarhanhoito ja ratsastus
ovat olleet minulle tärkeitä odottamisen ja nöyrtymisen
kursseja.
Siemen tai sipuli tai nuppu ei hurahda hetkessä
täyteen mittaansa.
Ei vaikka kuinka haluaisin.
Kasvu vie oman aikansa.
Alakuvan kirjopikarililjan sipulin laitoin maahan
syksyllä 2009
ja kukat näen vasta nyt.
Viime vuonna kyyhötin naama karikkeessa
kukkia odotellen - turhaan.
N y t ne alkavat kukkia,
ja ihan ilman kärsimätöntä hönkäilyänikin.
Tulppaanit tulivat ajallaan,
mutta voih, miten kauan ne seistä nököttivät nuppuina.
N y t alkaa avautumista näkyä.
Ratsastus se vasta onkin taitolaji
kärsimättömälle.
Koska siinä ei toimi yksin,
koska syy virheisiin istuu useimmiten satulassa,
koska hevosellakin on oma mieli
ja koska herkkyys ja luottamus
ovat yhteistyön perusta,
mutteivät mikään itsestäänselvyys.
Joskus, hetkittäin, olen hevosen selässä oivaltanut:
Näin sen pitää mennä.
Ja niitä hetkiä kannattaa odottaa.
Vaikka kirjopikarililjojen kuvioita ihmetellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti