Long time, not seen.
Punarinta rouvineen on pyörähdellyt
pihallamme parina vuonna
loppukevään/alkukesän
aikoihin.
aikoihin.
Ne ovat tomeria lintusia ja
sisäinen anglofiilini tuntee melkein
koti-ikävää
punarinnan nähdessään.
Kotiloita näkyy pihalla kesäisin riittämiin,
mutta tämä yksilö sai kunnian olla
kevään 2011 ensimmäinen bongaus.
Hortensiassa ei ollut enää/vielä mitään naposteltavaa,
kaveri oli aikaisin liikenteessä.
Ja sitten Tyttären löytö: edesmennyt hiiri.
Liekö vanhuuteen kuollut vanha hiirivaari,
vai syntymässä säikähtänyt nuorempi lapsenlapsi.
Asiallisen hautapaikan se kuitenkin sai.
Lähellä uinuu ikiunta myös
viime keväänä kukkapenkistä jään ja mullan alta
löytynyt siilivainaa.
***
Hiirivaari on kuollut,
tuli aika lähteä.
Se on nyt jotakin uutta,
ehkä sirunen tähteä.
Jäi metsään vaarin polku,
se tuskin ruohottuu.
Sitä ensin suru kulkee
ja sitten jo moni muu.
-Tuula Korolainen; Kuono kohti tähteä-
Niin on, ympärillämme on syntymää, elämää ja kuolemaa koko ajan.
VastaaPoistaAivan häkellyttävä tuo hiirikuva. Varsinkin kun luin, että hiirivaari oli kuollut vaari. Se näytti ihan elävältä. Suloinen...
VastaaPoistaSaila; sitähän se elämä on.
VastaaPoistaKirjailijatar; Minäkin luulin sitä ensin eläväksi, mutta jotenkin pökertyneeksi. Hiljalleen sitten tajusimme, että kyllä se kuollut on. Ihan siisti, ei mitään kolhua näkyvissä. Ehkä hiirivaarin aika vain loppui, rauhaisasti, kielopellon kupeelle.