maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vaaleista vähän


Sen kerran,

kun tänne kirjoitin ajankohtaisista asioista,

eräs lukijani otti ja häipyi ja kirjoitti sitten blogissaan,

että karsii elämästään

itsekkäät oman napaan tuijottajat.

Olin hänen kanssaan eri mieltä.

Silläkin uhalla uskallan

sanoa jotain eilisestä vaalituloksesta.




Hämmästyin.

Mutta en niinkään Persujen jytkyä,

vaan Kokoomuksen suosiota.




Persut ovat protestin ilmentymä,

joita aina tulee ja joita

aina myös menee.

Päästyään osaksi

virallista päätöksentekoa ja v a l t a a,

he rappeutuvat ja myyvät periaatteensa.

Niin tapahtui Vihreille,

niin tapahtuu Persuillekin.



Mutta Kokoomus.

Mitä ihmettä?

Hallitusvastuun kantoi näissä vaaleissa näemmä Keskusta.




Minä äänestin toista laitaa,

eikä ehdokkaani päässyt Arkadianmäelle.

Näen työssäni

ja asuinympäristössänikin eriarvoistumisen seuraukset.

Ne eivät ole humaanin yhteiskunnan merkkejä.



Nyt vaan odotan,

että Kike Elomaa

nousee puolustusministeriksi.



1 kommentti:

  1. Tää oli hyvä! :-D Minulle ihan oikeasti tuli edellisissä kunnallisvaaleissa (vaimitänenytoli, olikohan se sittenkin eduskuntavaalit) vaalikoneessa ehdokkaaksi Kike Elomaa! No huh huh. En tajunnutkaan mielipiteideni olevan niin samanlaisia kuin hänellä ja perussuomalaisilla, enkä sitä tajua vieläkään. No tällä kertaa yhdestä vaalikoneesta tuli vasemmisto - eriarvoistumisesta olen kanssasi täysin samaa mieltä, siis vas on ihan jees - mutta tämä ehdokas oli joku ikivanha eläköitynyt äijänkäppänä! Kaikkee sitä. Siis ei millään pahalla eläkeläismiehiä vastaan, mutta en ole varma edustavatko he juuri minua kuitenkaan kovinkaan hyvin :-D

    Mutta juu, vakavammin: minuakin huolestuttaa se, että haluavatko suomalaiset tosiaan maasta oikeistolaisen Amerikan-mallin, jossa jokainen huolehtii vain itsestään, julkista terveydenhuoltoa, julkista liikennettä ja muita palveluja ei enää ole kuin nimeksi? Apua. Apua, apua, apua.

    Ja niin, minusta blogia ei voi pitää sitä pohtien, että ei vain jotakuta häiritsisi. Jos joku loukkaantuu (ja minusta kirjoituksesi Japanista, jos se nyt oli se) ei ollut mitenkään itsekäs tai shokeeraava, vaan täyttä asiaa. Sitä paitsi jos olisinkin ollut eri mieltä, vaikka täysin eri mieltä, niin herran jestas, tämähän on sinun mielipidepalstasi, ei kenenkään muun, eikä varsinkaan kenenkään poliitikon (kai? ;-)) jonka pitää olla mieliksi vähän joka suuntaan.

    VastaaPoista