Viime päivien tapahtumien johdosta
muutamissa blogeissa
on ihmetelty,
eivätkö Japanin tapahtumat seurannaisvaikutuksineen
tosiaankaan kosketa bloggaajia.
Eikö mikään murhenäytelmä läpäise
neulomista, sisustusta, pukeutumista, kokkaamista jne.
Jokaista tunne-elämältään normaalin rajoilla elävää ihmistä
tapahtumat ovat varmasti vavahduttaneet.
Eri asia sitten on, onko oma blogi
kaikille se oikea paikka
tuoda hätänsä esille.
Toisille on, toisille ei.
Itse mainitsin asiasta,
koska se oli päällimmäisenä ajatuksissa
ja niistä - ajatuksistani, olen pääasiassa kirjoitellut muutenkin.
Niin teen nytkin.
En esimerkiksi ole kirjoittanut Pohjois-Afrikan kansannousuista,
vaikka aihetta olenkin tiukasti seurannut.
Olen vähän arka kommentoimaan asioita,
joihin liittyy islam.
(Ja Gaddafi...)
Mielestäni on kuitenkin
jotenkin väärin ja jopa teennäistä havahtua
vain ison ja järisyttävän tapahtuman edessä.
Se tuskan, sorron, hävityksen ja kurjuuden
määrä,
mikä joka ainoa päivä ilmenee
maailmassamme,
ansaitsisi saada aivan samanlaisen huomion,
kuin Japanin maanjäristys ja tsunami.
Mutta ei se saa.
Koska kukaan ei jaksa
kantaa kaikkea murhetta
harteillaan ja mielessään.
Kokeilkaa vaikka.
Kuvien alkuperä on valitettavasti unohtunut.
Ihana tuo pöllökuva <3
VastaaPoistaHyviä ajatuksia, tai siis ajatuksia herättäviä ajatuksia.
Minäkin mietin, että Japanin katastrofi saa länsimaissa luultavasti paljon enemmän huomiota kuin jos se olisi tapahtunut vaikkapa Norsunluurannikolla. Sillä Japani on nk. länsimainen sivistysvaltio. Ja Kaukoidän tsunami oli siksi niin tapetilla, koska siellä oli paljon suomalaisia. Kauheaa, mutta varmaan osaltaan totta. Ja sitten ovat hitaammin tapahtuvat katastrofit, jotka ovat paljon vähemmän mediaseksikkäitä: bilhartsiat, Afrikan aidsit ja vielä vähemmän mediaseksikkäät taudit kuten malaria, josta Kuukausiliitteessä oli ansiokas artikkeli.
Ja pieniä katastrofeja tapahtuu ihan koko ajan, naapurissakin. Onko esimerkiksi yhden perheen hätä Suomessa pienempi kuin yhden perheen hätä Japanissa, missä tuhon mittakaava on valtava mutta ihmisistä siinäkin on kyse. Pitää avata silmät ja olla rohkea auttamaan. Ja jaksaako koko maailman tuskaa kantaa harteillaan, niin kuin sanot.
Silti en tarkoita vähätellä Japanin tilannetta. Se on katastrofi, jota ei toivoisi kenenkään koskaan kokevan.
Blogeista, hmm. En näe, miten se auttaisi japanilaisia vaikka joka ikinen blogi kirjoittaisi aiheesta. Blogeissa kirjoitetaan niin monesta aiheesta, ei välttämättä lainkaan siitä, mikä on päällimmäisenä mielessä. Ei välttämättä kirjoiteta omista henkilökohtaisista murhenäytelmistä eikä kokonaista kansakuntaakaan kohdanneista tragedioista. Se on jokaisen oma valinta, ihan niin kuin sanot.
Oikeastaan ajattelen enemmänkin niin, että kun huoli ja murhe on suurin, on elämää jatkettava. Maailma ei pysähdy, eikä se voikaan niin tehdä. On autettava hädänalaisia niin kuin pystyy. Silti elämä jatkuu, ja niin sen kuuluukin jatkua, eikä se merkitse tunteettomuutta.
Viimeinen lause summaa omatkin aatokseni. Elämä jatkuu, yö seuraa päivää,ei ole muuta mahdollisuutta. Sen tosiasian hyväksyminen/sietäminen/ymmärtäminen/ääneen sanominen ei tarkoita, että on toisten hätää vähättelevä, tunnevammainen ääliö, jota kiinnostaa vain kevättrendin mukainen housunlahje.
VastaaPoistaOlen kanssasi samaa mieltä.
VastaaPoistaSe että kirjoitetaan blogeihin sitä "vetääsanattomaksikyllätunteeitsensäpieneksi" -veisuuta on minusta (ainakin osittain) tietynlaista tavan mukaan toimintaa jonka yksi tarkoitus on osoittaa; huomatkaa, olen ajatteleva, tiedostava ja tunteva ihminen.
Helposti lipsahtaa myös: "kun voisi tehdä jotakin mutta kun ei voi" tms.
Kyllä voi. Jotakin.
Oikein rumasti sanottuna tämä tapahtuma on parhaimman laatuinen kahvipöytäkeskustelu. Siihen voivat kaikki helposti osallistua ja se on kaikkialla läsnä. Hetken aikaa.
Alapa puhua vaikka niistä kaikista ihmisistä jotka vaikka vain tänään kuolevat liikenteessä vaikkapa Ranskassa. Ihan yhtä paljon tai vähän sen luulisi koskevan mutta ei.
Tai jos ajatellaan kaikkia niitä jotka kuolevat vaikka rikkinäisen leivänpaahtimen vuoksi. Tämä saattaa kuullostaa naurettavalta mutta juuri yhdessä ohjelmassa oli tästä: miksi tuollaiset tapahtumat eivät kohahduta vaikka ne ovat rutkasti yleisempiä kuin monet muut.
Joo, ja mieleeni tulee myös vaikka tulvat Ranskassa joissa ei niin kauan sitten hukkui rutkasti ihmisiä ja todella monet menettivät kotinsa jne. Vetikö se jonkun hiljaiseksi blogissa, epäilen.
piilomaja; No näin juuri. Kahvipöytäkeskustelu, kunnes aika hautaa tämänkin alleen meiltä, jotka emme ole oikeasti osallisia. Ja tuo ensimmäinen lauseesikin osuu mielestäni maaliin, vaikka joku siitä varmaan loukkaantuu.
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä. Kuulin tänään kahvipöydässä, että Japanissa ollaan tuollaisessa tilanteessa "fiksumpia" kuin Chilessä ja Haitissa. Minun mielestäni on kyse ihan muusta kuin fiksuudesta. Kai nyt hyvän elintason ja koulutuksen omaavat ihmiset ovat erilaisia tuollaisessa tilanteessa kuin jo valmiiksi köyhyydessä eläneet. Kuvastaa vaan sitä, että japanilaisiin on korkean elintason omaavien helpompi samaistua, he ovat jotenkin inhimillisempiä useimpien mielestä, kuin köyhät kehitysmaissa asuvat...Mitenkään väheksymättä japanilaisten kauheaa tilannetta. Ja tiedän toki, että sielläkin taistellaan elämästä ja kuolemasta, silloin kaikki kai ovat sentään tasa-arvoisia keskenään.
VastaaPoistaSe riski on että loukkaantuu. Minä ajattelen niin että ketään tässä universumissa tuskin kiinnostaa mitä juuri minä tai minun perheeni ajattelee niistä tapahtumista ja jos kiinnostaisikin niin minulla ei ole mitään velvollisuutta "raportoida" tuntemuksiani. Ei minkäänlaista tarvetta myöskään kertoa kenellekään miltä minusta tuntuu tai ei tunnu.
VastaaPoistaSe etten niistä kirjoita ei toden totta tarkoita mitään muuta kuin etten kirjoita ja siinä se. Minä puolestani hiukan loukkaannun siitä "kirjoittamisen vaatimuksesta" ts. siitä että joissakin kirjoituksissa ihmetellään kun kaikki eivät tapahtumia noteeraa.
Auli; No juu, Japania ja Haitia ei voida verrata. Kehitysmaa ja korkean teknologian ja elintason maa. Tietenkin suomalaisen on helpompi samaistua länsimaistyyliseen aasialaiseen. Mutta toki on niinkin, että nälkä ja hätä ovat samanlaisia, yhtä kalvavia tunteita ja tiloja, olit sitten kotoisin mistä vaan.
VastaaPoistapiilomaja; tuo kirjoittamisen "vaatimus" minuakin vähän tökkäsi... jos se ei tule luonnostaan, niin se on aina vähän tehdyn oloista.
Ja hyvähän minun on täällä kirjoitella ja ruotia motiiveja, kun suurin murheeni JUST NYT on se, että ulkona on kammottavan kirkas auringonpaiste ja aurinkolasit jäivät kotiin.