Tänään eräs pieni naisenalku
täytti lumiukkonumeron.
Oudointa asiassa on se,
että vasta tovi sitten
katselin sylissäni tuhisevaa,
kovasti Pekka Vennamoa muistuttavaa
vauvan pötkälettä.
Olin silloin sanattomana ihastuksesta.
Ja silkasta kauhusta.
Vauva on kasvanut ja tullut tutuksi,
mutta tunteet ovat säilyneet.
Ihastus, kauhu.
Minunko, näin keskeneräisen,
pitäisi rakastaa tästä taimesta
ehjä ihminen?
:-D Ihana kirjoitus (taas!)! Pekka Vennamo! :-D Hyvin sanot, vaikka minulla ei lapsia ole; silti tiedän, että kukaan ei ole lapsen saadessaan suorittanut mitään korkeakoulua sitä varten. Liian moni odottaa vanhempiensa olevan täydellisiä ja syyttää heitä kaikenlaisesta, ja sitten itse vanhetessaan tajuaa, että miten he olisivat sen viisaampia olleet kuin kukaan muukaan. Ei kai siinä voi kuin parhaansa yrittää ja olla ihminen, inhimillinen.
VastaaPoistaTämäkin oli hieno. Olipa ihanaa, että löysin sinut :)
VastaaPoistaSaila; ihan kouluttamattomana tosiaan. Mutta kaipa sen läsnäolon ja rakkauden on piisattava evääksi.
VastaaPoistaonnenpäivänen: oi, kiitos!