Vuosikymmen äitinä

Tyttären syntymästä on vuosikymmen.

Hän on kasvanut pituutta,

on ehkä jo syksyllä äitinsä pituinen.

Hän on oppinut paljon,

ehkä äidiltäänkin jotain.

Jotain hyvääkin, sellaista josta toivottavasti

joskus sanoo:

"Mummokin teki aina näin."

 

Hän osaa asioita,

josta äidillään ei juuri ole käsitystä

tai uskallusta.

Hän soittaa kanteleen kieliä suloisesti

ja leipoo rohkeita pullia.

Vääntää taikinaa muotoihin ja kuvioihin

ja nauraa pyöreitä pullia pyörittävälle,

latuunsa juuttuneelle äidilleen.

 

Niin hänen pitääkin.

 

Olen vain suojeleva syli.
Kasva kauas äitisi yli.

- Aale Tynni -

 



Omia mokia

 

 

 

Taas lienee aika kääntyä kohti blogini hiljaisuutta.

 

Miten paljon asioita voikana mahtua yhteen syksyyn ja yhteen talveen.

Osaan pystyin vaikuttamaan, mutten tehnyt sitä.

Osaan ei kysytty halukkuutta ja ne minä kestän.

Mutta etten estänyt silloin, kun aika oli.

Sitä pitää nieleskellä pitkään.

Syyllisyyttä.

Omaa mokaa.

 



 

 

Kevään tulosta puhutaan. Uskon vasta kun näen ensimmäisen auringossa kylpevän leskenlehden.

Lumen ja kylmyyden määrä maaliskuun päivinä ja öinä vie uskoa,

 joka on muutoinkin aika heikoissa kantimissa.

 



Tytär taiteilee sekä vapaalla kädellä, että viivottimen avulla.

Hän suunnittelee itselleen opiskeluasuntoa!

Kaikki on harkittua.

Äidistä jopa piinallisen tarkkaa ja ennakoitua.

 

Äiti teki itsekin lapsena ja nuorena tarkkoja

pohjapiirustuksia

tuleviin palatseihinsa.

Tytär tyytyy haaveissaankin kaksioon.

Äitikin voisi oppia kohtuullistamaan

halujaan, unelmiaan ja pakkomielteitään.