Viikonlopun Hesarissa oli Katriina Järvisen kirjoitus. Joku taloutemme yliuuttera lehtikeräyshenkilö on näköjään vienyt aviisin jo pois sisätiloista,
joten en voi siteerata sanatarkasti.
Katriina on ollut opettajani ja pidin hänen tervejärkisestä tyylistään paljon.
Ehkä siksikin
hänen kirjoituksensa tuntui niin tutulta ja
"näinhän minäkin asian näen, mutten ole osannut
sanoiksi pukea"- malliselta.
Hän kirjoitti naiseudesta, miten naisen osaamista, tehtävää ja asemaa arvotetaan
ja ennen kaikkea; miten naiset itse arvostavat itseään vai arvostavatko.
Mistä kertovat pitkään suunnitellut prinsessahäät, joissa tuleva
aviomies on lähinnä statistin asemassa?
Eniten minua ajattelutti kolme kohtaa.
1) Miehet/patriarkaatin rakenteet eivät rakenna lasikattoja,
joihin nainen törmää uralla edetessään.
Usein väsyneen, kaiken tahtoneen ja paljon
saaneen naisen taustalla on omassa elämässään kunnianhimoinen ystävätärkaarti
ja äiti, jolla on (suhteettoman)
suuret odotukset tytärtään kohtaan.
2) Jos naisen julkituoma tavoite on kaunis koti, kestävä parisuhde ja
läheisyys lasten kanssa, häntä pidetään äitiyteen hurahtaneena.
3) Kun nainen palaa äitiyslomalta mahdollisimman aikaisin töihin,
hänen on luvallista sanoa: "Työni on minulle rakas ja tärkeä, haluan tehdä töitä."
Jos hän jää kotiin hoitamaan lapsia ja sanoo lasten olevan rakkaita ja tärkeitä,
haluan hoitaa heidät itse, hän on todella hurahtanut.
Menetetty tapaus.
Jäänkin miettimään, millainen itse olen.
Tiedän jo aika hyvin, millainen en ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti