Herkuttelija

Minä olen yksinkertaisen ruoan ystävä. Kun siihen lisätään

määritelmät

kotimaisuus, tuoreus ja eettisyys,

olen tyytyväinen.

Mies on hieman kokeilevampi ruokailija.

Tytär on synnynnäinen gourmet-ihminen ja herkuttelija.
Kun muut kaksi-kolmevuotiaat kiljuivat

mahallaan karkkihyllyjen edessä,

meidän uhmailijamme karjui vihannesosastolla:

"Äitti otta paltaa, minä haluun paltaa!"

Tarina on prikulleen tosi.

Hän jaksaa katsoa kokkiohjelmia, joita TV:ssä onkin

pelottavan paljon.

Minua ne yleensä hermostuttavat

räävittömyydellään.

Mietin aina, k u k a nuo kaikki raaka-aineet ja valmiit ruoat syö

ja paljonko menee haaskuuseen.

Olen ruoan suhteen huumorintajuton.

Tyttären olisi aina saatava tietää heti aamusta,

mitä illalla on ruokana.

Hän ei ole luopunut toivosta

saada muokattua minusta suunnitelmallisen äidin, joka maanantaina tietää,

mitä torstai-iltana aterioidaan.

Viikonloppuna lapsi askaroi meille alkupaloja.

Salami oli Italiasta, juusto Espanjasta, kirsikkatomaatit mistä lie

Hollannin alusmaasta. Voi kauhea.

Kurkku ja patonki sentään Suomesta.

Sitten hän isänsä avustuksella keitteli tanskalaisia

sinisimpukoita varsin

omaperäisessä liemessä.

Kaikki oli hyvää, en voi väittää vastaan.

Nälkä on paras mauste ja

tässä tapauksessa myös pienen kokin

valtava into tehdä perheelle herkkuja

antoi ruoalle herkullisen säväyksen.