Hevosten läheisyys tekee hyvää
ja aurinkokin näyttäytyi.
Torstaina voin katsella kuvaradiostakahta mukavaa miestä.
Ja nyt en puhu ulkonäöstä, vaikka ei
niissäkään vikaa ole.
Freud voisi pyöritellä silmiään,
mutta minusta preerian uudisraivaajaisä ja tanskalainen maajussi
ovat hienoja miehiä.
Maanläheisiä, avoimia, käteviä, ilosilmäisiä.
Tässä täti-iässä sitä joskus miettii
omia miesvalintojaan,
ammoisia ja nykyistä.
Tällä järjellä varustettuna en olisi jäänyt siihen,
mihin joskus nuorena jäin.
Toisaalta uskaltaa jo katsoa itseäänkin
kulmat kurtussa.
Olinko minäkään aina ihan reilu,
olenko sitä vieläkään.
Kantapään kautta, valitettavasti.
Valoa kohti.
Ei enää viikkoakaan
ja matkaamme valoa kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti