Kirjailijatar on huumannut lukijoitaan satumaisen kauniilla kuvilla
Venetsiasta. Kiitos!
Toinen toistaan upeampi otos on saanut minut miettimään
kauneutta - taas kerran.
Olen usein päätynyt ajattelemaan,
että kauneus, kuten rakkauskin,
tekee kipeää.
Sen on pakko tehdä, ollakseen aitoa ja
vakavasti otettavaa.
Niin ajattelin pateettisena parikymppisenä
ja niin taidan ajatella vieläkin.
Puhutaan Stendahlin syndroomasta,kauneuden yliannostuksesta fyysisenä oireena.
Koin jotain sellaista kymmenisen vuotta sitten
kierrellessäni yksin
Toscanaa, tuota jo melkein kliseeksi muuttunutta
Italian maakuntaa.
Useampi päivä Firenzessä ja sitten
junalla Sienaan, ilman sen kummempia odotuksia.
(Paitsi tietysti kirkkoja, sillä olen fanaattinen kirkkojen tutkailija.)
Sienan Duomossa sielussa napsahti.
Aloin aivan yllättäen itkemään nähdessäni sen kaiken.
Seisoin sillä ihanalla lattialla ja itkin.
Näköaisti ei enää jaksanut reagoida
pelkällä ihastelulla.
Jälkeenpäin istuin kahvilassa
ja mietin tapahtunutta.
Olin jotenkin ihan turta,
melkein masentunut.
Luulen, että jos olisin matkustanut
jonkun kanssa ja minulla olisi ollut
muitakin juttukavereita kuin päiväkirja
ja satunnaiset paikalliset ihmiset,
olisin saanut purettua itseäni
paremmin, jakaa kauneuden,
eikä itkua olisi tullut.
Beauty - in projection and perceiving - is 99.9% attitude. ~Grey Livingston
Uskon, että kauneus on asenne maailmaa kohtaan,
kuten myötätunto tai uteliaisuus.
Jos haluaa aistia ja kokea kauneutta,
on oltava avoin ja vastaanottavainen.
Muutoin kävelee, paitsi onnensa,
myös kauneuden ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti