Nyt sitä tosiaan on: lunta.
Tipujen siemenlato sai vuorokaudessa ihan kohtalaisenlumikerroksen katolleen.
Kun kahlasin ottamaan kuvaa ja lisäämään tipuapetta,
lunta oli puoleen reiteen.
Oikeastaan aika ihanaa.
Ihan kuin ammoin lapsena.
Lapsena lunta rakasti.
Pulkkailu, hiihtäminen, luistelu, lumilinnat, lumikodit, lumitallit ja lumisairaalat.
Oli leikin teema mikä vaan, lumessa ja lumesta se onnistui.
Lumi itsessään oli leikki.
Kunnes minusta tuli rokkariteini ja lumi oli este tai ainakin hidaste.
Sitten tulivat lumettomat, lämpimät talvet ja piti kulkea takki auki.
Konkreettisesti ja henkisesti.
Lopulta ympyrä tuli täyteen tyttären saavutettua
taaperoiän ja minun kasvettua riittävän vanhaksi
ilahtuakseni lumesta uudelleen.
Parina viime talvena olen oikeasti nauttinut
lumesta lapsen ilon myötä.
Kunhan se ymmärtää kadota sopuisasti
kevään tulon myötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti