Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2011

Sateen jälkeen















Kun sateen jälkeen palasin kaupunkiin,

olivat puutarhani ja terassini kukkaset venyneet pituutta ja leveyttä

uskomattomalla voimalla.

Ja alkaneet kukkia. Voimalla ja halulla.

Tässä vain osa; elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi kuvien lataamisen odottelussa.


Nuo akileijat kasvavat siemenistä, jotka otin viime kesänä miehen lapsuudenkodin pihan siemenkodista

ja ripottelin hajamielenä sinne tänne.

Kukat kuin tervehdys edesmenneeltä anopilta.


Akankaalien sinisyys riemastuttaa.

Unikoiden ja pionien pallukkanuput kutittavat vatsanpohjaa.

Siemenistä pari vuotta sitten kasvatettu oregano

leviää kuin kulovalkea.

Enpä olisi uskonut,

että joudun vielä kitkemään sitä.


Pieni on pihani,

mutta niin paljon iloa antava,

että voisi luulla sen olevan

Eedenin puutarha.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Loma









Olen lomalla jossakin itä-Suomessa.

Massiiviseksi yllätyksekseni

Blogger (netti ylipäänsä) toimii täällä kirkonkylän laitamilla

paaaaljon nopeammin kuin kotona

pääkaupunkiseudulla.

Kuvien latauksen aikana ei ehdi

tyhjentää tiskikonetta, kastella kukkia ja täyttää Kuukausiliitteen ristikkoa.

Hyvä Sonera!?


Olen siis lomalla.

Olen nukkunut/torkkunut/löhnöttänyt kaksi vuorokautta

tuulettimen puhistessa vierellä.

Univelat on ilmeisesti kuitattu,

sillä nyt fyysinen olo on likimain elävä.

Kokemus kertoo, että vielä pari viikkoa näen

töihin liittyviä,

ei-kovin-miellyttäviä unia.

Mutta sitten nekin jäävät

ja henkinen uusiutuminen voi alkaa.


Viihdyn maalla niiiiiin hyvin.

Ikävöin vain omaa pikkupihaani kaupungissa

ja eläinystäviä.

Ylipäätään ajattelen,

että ihmisen on hyvä olla siellä missä on,

mikäli

on joku, jonka ottaa kainaloon

ja on joku, jota ikävöidä.





keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Odotus palkitaan





















Kärsimättömänä "mikä siellä maksaa?"- ihmisenä

puutarhanhoito ja ratsastus

ovat olleet minulle tärkeitä odottamisen ja nöyrtymisen

kursseja.






Siemen tai sipuli tai nuppu ei hurahda hetkessä

täyteen mittaansa.

Ei vaikka kuinka haluaisin.

Kasvu vie oman aikansa.

Alakuvan kirjopikarililjan sipulin laitoin maahan

syksyllä 2009

ja kukat näen vasta nyt.



Viime vuonna kyyhötin naama karikkeessa

kukkia odotellen - turhaan.

N y t ne alkavat kukkia,

ja ihan ilman kärsimätöntä hönkäilyänikin.






Tulppaanit tulivat ajallaan,

mutta voih, miten kauan ne seistä nököttivät nuppuina.

N y t alkaa avautumista näkyä.





Ratsastus se vasta onkin taitolaji

kärsimättömälle.



Koska siinä ei toimi yksin,

koska syy virheisiin istuu useimmiten satulassa,

koska hevosellakin on oma mieli

ja koska herkkyys ja luottamus

ovat yhteistyön perusta,

mutteivät mikään itsestäänselvyys.




Joskus, hetkittäin, olen hevosen selässä oivaltanut:

Näin sen pitää mennä.

Ja niitä hetkiä kannattaa odottaa.

Vaikka kirjopikarililjojen kuvioita ihmetellen.



maanantai 16. toukokuuta 2011

Vierailuja ja lähtöjä








Long time, not seen.

Punarinta rouvineen on pyörähdellyt

pihallamme parina vuonna

loppukevään/alkukesän
aikoihin.

Ne ovat tomeria lintusia ja

sisäinen anglofiilini tuntee melkein

koti-ikävää

punarinnan nähdessään.


Kotiloita näkyy pihalla kesäisin riittämiin,

mutta tämä yksilö sai kunnian olla

kevään 2011 ensimmäinen bongaus.

Hortensiassa ei ollut enää/vielä mitään naposteltavaa,

kaveri oli aikaisin liikenteessä.


Ja sitten Tyttären löytö: edesmennyt hiiri.

Liekö vanhuuteen kuollut vanha hiirivaari,

vai syntymässä säikähtänyt nuorempi lapsenlapsi.

Asiallisen hautapaikan se kuitenkin sai.

Lähellä uinuu ikiunta myös

viime keväänä kukkapenkistä jään ja mullan alta

löytynyt siilivainaa.


***


Hiirivaari on kuollut,

tuli aika lähteä.

Se on nyt jotakin uutta,

ehkä sirunen tähteä.


Jäi metsään vaarin polku,

se tuskin ruohottuu.

Sitä ensin suru kulkee

ja sitten jo moni muu.


-Tuula Korolainen; Kuono kohti tähteä-



torstai 12. toukokuuta 2011

Kasvua










Kielopelto kasvaa ja kukoistaa. Nuppuja näkyvissä.

Ihan ilman minun väliintuloani se tekee,

mitä sen kuuluu tehdä.

Kukkapenkistä akileijojen vierestä tunkee

jotain hennon lilaa.

Lienee samaa sukua,

akileijoja siis.


Tämä lämpö on ollut

suorastaan ylenpalttista,

Kaipaisin jo sadetta

antamaan kasvulle voimaa.














perjantai 6. toukokuuta 2011

Miksipä niin


Miksi joidenkin pihassa

kukkii VALTAVIA

tulppaaniPELTOJA?

Miksi joidenkin pihassa

kasvaa lumikelloja

hervottomina mättäinä?






Miksi eräiden ihmisten

takapiha on siisti ja romppeesta vapaa?

Miksi eräiden ihmisten

nurmikko

on jo nyt vihreä ja terhakka?

Miksi heidän työpöydälleen/autoonsa/yöpöydälleen

ei kerry arveluttavia läjiä sitäsuntätä?





Miksi jotkut ihmiset juovat simaa

ja syövät suklaata

ja kuitenkin laihtuvat silmissä?

Miksi jotkut ihmiset

menevät ja tekevät,

eivätkä vatvo ja mumise ja arkaile.





Mutta on minun takapihallani,
metsän reunassa,
sentään ihana kielopelto.


keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Valoa kohti





Aina tätä ihmettelee, joka kevät.

Sieltä ne vaan puskevat valoa kohti,

vahvana ja rohkeana.



Lunta oli vielä viikko sitten vaikka kuinka.

Sitten lumi haihtui, palasi Pohjoisnavalle.








Ja heti kurkistivat ensimmäiset liljat, narsissit

ja mitä kaikkea syksyllä maahan upotinkaan.



Ja yksinäinen lumikello.

Mihin sen kaverit jäivät?





perjantai 8. lokakuuta 2010

Rohkelikko

Yritin otta kuvia pihan vallanneesta lintu- ja piennisäkäslaumasta, mutta ne syystäkin epäilevät ihmisiä ja häipyivät sen siliän tien. Tämä kaunis ja rohkea ei väistynyt, vaan hallaöitä uhmaten se kukoistaa ja availee nuppujaan. Lajitoverit on jo aikaa sitten viety kompostiin. Tämän jätin, vaikka vähän epäilinkin sen voimaa kukkia.
Onneksi annoin tilaisuuden.
Se olikin ainoa tämän värinen siitä sipulisatsista.
Ehkä se ujouttaan jätti kukintansa viimeiseksi, aikaan, jolloin saisi olla yksin.