Höyhennystä

Eilen väkerrettiin virpomavitsoja.

Tytär tilasi tallilta "pulleita pajunkissoja"

ja äitihän toi.

Ojanpohjilla könytessäni

näin kevään ensimmäisen leskenlehden.

Aivan yksinäisen.

Aikaisen ja innokkaan.

Minusta on mukavaa askarrella värikkäitä virpomisvitsoja

ja silitellä pajunkissoja.

Jostain syystä itse virpominen

saa vatsani kipristelemään.

Tytär haluaa mennä itse, yksin, rivitalojen oville.

Mutta tottahan vanhemmat ovat kulman takana

vartiossa ja tukena.

Äiti tuskaisen nolona.

Minusta koko virpomistapahtuma on

- hyvistä toivotteluista huolimatta -

hieman samanlaista

kuin kerjääminen.

Anelua.

Onkohan tämmöinen ajatuskierouma

ihan normaalia.

Tytär oli iloinen saatuaan pieniä suklaamunia

ja äidillekin irtosi suklaasuukko.

Jotain uutta

Joka kevät laitan siemeniä multaan.

Joskus liian aikaisin,

joskus liian myöhään.

Yritän haistella kevättä ja muistella

miten nopeasti mikin siemen itää.

Viime kesänä mustasilmäsusanna alkoi kukkia syyskuussa.

Kevään haisteluni taisi kärsiä harha-aistimuksista.

Aika hentoisia ovat nämä pienet vielä.

Saavat kasvaa rauhassa,

en aio häiritä.

Osa siemenistä on vielä pussissa.

Osa pusseista on nimettömiä,

joten yllätyksiä on tulossa.

Työ vie voimia.

Periaatteessa työtunteja on olevinaan vähän,

mutta kummasti päivät saavat pituutta,

kun niitä jatkaa sohvalla lahnana maaten

tai ikkunasta mitään näkemättä tuijottaen.

Työtä pohtien.

Keräten voimia omaa lasta varten,

omia tiskejä varten,

omia pyykkejä varten.

Itseään varten-

Jäähyväisiä

Nimittäin lumelle.

Nyt minunkin pihallani näkyy muutakin vihreää

kuin nuo ikiviheriät tuijat!

Kurjenpolven lehdet ovat paljastuneet

aidan vierestä.

Ohoi, maata näkyvissä!

Jänö on käynyt nakertamassa lintulaudan eineksiä.

Päivällä pähkinöissä vierailee orava,

joka on jo selvästi luopumassa harmaasta

talvipalttoostaan.

Räystäiltä tipahtelevat pisarat poraavat koloja lumeen. Mutta eivät ne siinä loputtomiin ole. Tulee uusia pisaroita, uusia koloja. Uudet kohdat saavat osuman. Siitäkin selvitään. Lähes entiselleen.

Ei niin onnistunut

Kävin kampaajalla. Uudella.

Lyhennettiin ja kevennettiin.

En ollut ihan onnellinen.

Kun tulin kotiin,

totesin, että näyttää kuin päähäni olisi lätkäisty

kuollut majava.

Tytär vilkaisi minua ja sanoi:

"Paitsi on ne majavat nätimpiä."

Niin ovatkin.

Olisi kannattanut jättää kampaaja väliin

aprillipäivänä.

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Työpäivä on ollut täynnä

tyttöjen välistä ystävyyttä.

Mutta ei välttämättä

tyttöjen välistä ystävällisyyttä.

Krokotiilinkyyneleitä,

syyttelyä,

raivoa,

hysteriaa.

Alan pian uskoa,

että kohtu se siellä pienen tytön sisällä pyörii

ja aiheuttaa mielenmullistuksia

ja ennakoimatonta käytöstä.

Miksi poikien on niin helppo

leikkiä porukassa?

Erimielisyyksiä heillekin tulee,

mutta harva poika jää niihin vellomaan.

Otteet ovat suorasukaisia,

harvoin suositeltavia,

mutta tytöille tyypillinen

kaunainen kiehnääminen

ja

kolmannen sulkeva parinmuodostus

on pojilta poissa.

Tytöillä on paljon

pelaamista ja kieroilua

kaverisuhteissaan.

Reiluus puuttuu monelta,

suoruus on vierasta.

Siskous - mitä se on?

En haluaisi ajatella,

että tytöt aikuisenakin

pelaavat pelejä toisten naisten kanssa.

Tökkivät kipeimpiin kohtiin.

Jättävät tuetta.

Sulkevat ulos.

Katsovat nenänvartta pitkin.

Älä alistu

Minun piti kirjoittaa

"Älä alistu"- kampanjasta.

Minulla oli siitä

paljon kuohuvia mielipiteitä,

mutta näköjään ne laantuivat

konetta aukaistessa.

Ei pidä alistua.

Ei sortoon, ei huonoon kohteluun,

ei sielua tuhoaviin "pakkoihin",

ei ympäristön itselle vieraisiin normeihin.

Ei saa sanoa jälkeenpäin, että

tottelin vain määräyksiä.

Mutta valitseeko joku

itselleen vieraan

seksuaalisen suuntautumisen

vain ympäristön painostuksesta?

Tai koska se on hip ja cool?

Minä en tiedä.

Voihan niin olla.

Vai etsimmekö me kaikki

vain hyväksyntää ja toisen ihmisen lämpöä

ja kaikki eivät saa sitä

sieltä, mistä tuo niin onnekas enemmistö.

Tänään

Tänään sain lehden välissä

Suomen Ratsastajainliiton jäsenkortin.

Katsoin sitä äimänkäkenä.

Johan se tuli.

Miksi ne niitä kaksin kappalein lähettävät?

Onko järkeä?

Kaivoin esille lompakostani sen juuri tulleen

ja kas; se olikin vuoden 2010 jäsenkortti.

Ja nyt näkyy olevan vuosi 2011.

Minulta on kadonnut yksi vuosi.

Iäksi mennyt.