Kasvua

Kielopelto kasvaa ja kukoistaa. Nuppuja näkyvissä.

Ihan ilman minun väliintuloani se tekee,

mitä sen kuuluu tehdä.

Kukkapenkistä akileijojen vierestä tunkee

jotain hennon lilaa.

Lienee samaa sukua,

akileijoja siis.

Tämä lämpö on ollut

suorastaan ylenpalttista,

Kaipaisin jo sadetta

antamaan kasvulle voimaa.

Äideille aivan kaikille

Onnittelut kaikille Äideille!

Omalta lapseltani sain kortin, jossa luki mm.

Äitini uskaltaa tappaa hämähäkkejä.

Ehkä se pitää ottaa kehuna.

Miksipä niin

Miksi joidenkin pihassa

kukkii VALTAVIA

tulppaaniPELTOJA?

Miksi joidenkin pihassa

kasvaa lumikelloja

hervottomina mättäinä?

Miksi eräiden ihmisten

takapiha on siisti ja romppeesta vapaa?

Miksi eräiden ihmisten

nurmikko

on jo nyt vihreä ja terhakka?

Miksi heidän työpöydälleen/autoonsa/yöpöydälleen

ei kerry arveluttavia läjiä sitäsuntätä?

Miksi jotkut ihmiset juovat simaa

ja syövät suklaata

ja kuitenkin laihtuvat silmissä?

Miksi jotkut ihmiset

menevät ja tekevät,

eivätkä vatvo ja mumise ja arkaile.

Mutta on minun takapihallani,
metsän reunassa,
sentään ihana kielopelto.

Kosto

Saivat sitten tapettua.

Osaman.

Mitä siihen sanoa?

Odotetaan,

millainen Osama II

tilalle nouseekaan.

Nousisiko taas joku

USA:n itsensä kouluttama.

Tappamisen karmeaa kierretä

ei glorifioi se,

että valtion päämies tulee televisioon

ja silmät hehkuen kertoo

raatoja syntyneen.

Vaikeaa ymmärtää.

Jalanjäljillä

Pääsiäinen saapui kera migreenin.

Kun se ei jyskytä pahimmillaan,

pystyn elämään ja olemaan

melkein normaalisti.

Oikeastaan silloin on helpointa

kääntyä sisäänpäin

ja miettiä jalanjälkiään.

Omia ja muiden.

Tuo kiviaita

on lapsuudenkotini naapurissa olevan

hautuumaan aita.

Lapsena kiipeilin sen yli,

nuorena juoksin oikopolulle

kavereiden luo.

Aidan sisäpuolelle on haudattu monta tuttua

ja useampi rakas.

Lapsena säälin hautojen kuivuvia kukkia

ja kastelin niitä,

vaikken maan alla uinuvaa tuntenutkaan.

Niin teen nytkin,

harrastus on kestänyt yli kolmekymmentä vuotta.

Tästä kaivosta olen nostanut vettä

ensin pienillä voimilla

ja sitten vähän suuremmilla.

Siitä on nostanut vettä myös

Äitini, Äidinäitini ja Äidinäidinäitini.

Ja oma Tyttäreni.

Tämä jää on jäätä järvestä,

jossa opin uimaan

ja johon Äidinisäni hukkui.

Palaset laiturille noukki Tytär.

Tämä leppä on viihtynyt rannassa laiturin vieressä

ikiajat.

Lapsena olin varma,

että punkit asuvat siinä ja tipahtelevat sieltä

korvani taakse,

kun köllin auringossa tai liottelen varpaita vedessä.

Vieläkin se on minulle Punkkileppä.

Se ei näytä muistelevan menneitä

vaan keskittyy uusien leppien luomiseen.

Tulevaisuus ei ole takanapäin.

Valoa kohti

Aina tätä ihmettelee, joka kevät.

Sieltä ne vaan puskevat valoa kohti,

vahvana ja rohkeana.

Lunta oli vielä viikko sitten vaikka kuinka.

Sitten lumi haihtui, palasi Pohjoisnavalle.

Ja heti kurkistivat ensimmäiset liljat, narsissit

ja mitä kaikkea syksyllä maahan upotinkaan.

Ja yksinäinen lumikello.

Mihin sen kaverit jäivät?

Vaaleista vähän

Sen kerran,

kun tänne kirjoitin ajankohtaisista asioista,

eräs lukijani otti ja häipyi ja kirjoitti sitten blogissaan,

että karsii elämästään

itsekkäät oman napaan tuijottajat.

Olin hänen kanssaan eri mieltä.

Silläkin uhalla uskallan

sanoa jotain eilisestä vaalituloksesta.

Hämmästyin.

Mutta en niinkään Persujen jytkyä,

vaan Kokoomuksen suosiota.

Persut ovat protestin ilmentymä,

joita aina tulee ja joita

aina myös menee.

Päästyään osaksi

virallista päätöksentekoa ja v a l t a a,

he rappeutuvat ja myyvät periaatteensa.

Niin tapahtui Vihreille,

niin tapahtuu Persuillekin.

Mutta Kokoomus.

Mitä ihmettä?

Hallitusvastuun kantoi näissä vaaleissa näemmä Keskusta.

Minä äänestin toista laitaa,

eikä ehdokkaani päässyt Arkadianmäelle.

Näen työssäni

ja asuinympäristössänikin eriarvoistumisen seuraukset.

Ne eivät ole humaanin yhteiskunnan merkkejä.

Nyt vaan odotan,

että Kike Elomaa

nousee puolustusministeriksi.