Maapaikallamme on aina niin kitkeränsuloista käydä.
Jokainen puu ja kivi ja polun mutka on niin tuttu ja merkitystä täynnä.
Tuossa istuin silloin. Tuonne aina juoksin. Tuossa murtui varvas.
Ja erityisesti: mitä kaikkea sukupolvet minua ennen siellä ovat kokeneet.
Jotain tiedän, kaikkea en milloinkaan.
Syksy on ollut tänä vuonna kullankeltaisia lehtiä valkoisen lumen loisteessa.
Mieletön, mieletön väriyhdistelmä. Kamerallani sen loiston ikuistaminen ei näytä onnistuvan. Jääköön siis mieleeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti