Vilustuin ihan omaa hölmöyttäni. Kuka käski mennä hallayön jälkeen kevyissä vetimissä aamutallia tekemään. Olen ensimmäisenä karjumassa lapselle hatuista huiveista käsineistä, mutta esimerkin näyttäjänä olen häpeällisen huono. Ja kiusallisen käheä.Syksy on silti upeaa aikaa. Syksyinen valo ja sininen taivas ovat syvyydessään jotain ihan muuta, kuin kesän itsestäänselvä sinitaivo kera auringonkehrän. Ihmeellisellä tavalla tuo luopumisen, kuihtumisen ja kuolemisen vuodenaika saa minut pirteäksi ja tarttumaan pitkään sivussa olleisiin askarruksiin uudella, hämmästyttävällä innolla. Tyttären villapaita oli ollut vuoden ihan omissa oloissaan puolivalmiina, mutta eilen illalla teen ja nenäliinojen välissä nykersin sen valmiiksi. Aamulla kouluun lähti uudesta villapaidastaan ylpeä tyttö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti